©2019 by Hanna Uusiprosi. Proudly created with Wix.com

Main photo: Kavilo Photography. Other photos: source mentioned where appropriate.

Rohkeudesta

Viime viikonlopun vietin Tukholmassa, jossa pidettiin Niathlon-tapatuma: erilaisia Nia-tunteja pe-illasta sunnuntai-aamupäivään. Järjestäjinä oli kolme upeaa naista kolmesta maasta, joista yksi tosin lopulta joutui perumaan tulonsa, koska koronavirus. Myös osallistujia oli useammasta maasta ja meitä Suomesta lähti hieno 4 naisen delegaatio!




Tämän olen kyllä havainnut aiemminkin ja jälleen kerran nautin siitä, miten luontevasti tutustuminen ja yhdessäolo Nia-harrastajien kesken saa alkunsa. On helppo tutustua. Jotain samanhenkisyyttä on läsnä. Voit olla varma, että jos menet johonkin kohteeseen ja vaan ilmaannut Nia-tunnille (suosittelen!), sut otetaan avosylin vastaan. Ja myös jos menet ohjaamaan, myös sen sain jälleen kokea.


Tapahtuma päättyi ihan supereihin kahden tunnin jameihin, joissa kaikkien halukkaiden oli mahdollista olla ohjaajan roolissa…ja ainakin kymmenkunta meitä ohjasi. Jollakulla takana opetusvuosia jo 15+, jollakulla yksi tunti tai ei sitäkään. Erilaisia persoonia, elämäntarinoita, tilanteita. Ja jäin jälleen miettimään sitä, miten hienoa tässä lajissa on se, että jokainen jakaa opettaessaan siitä omasta lähtökohdastaan. White Belt -intensiivissä keskitytään omaan kehoon ja sen aistimiseen…siitä jatkuu harjoitus kotona…ja sitten olet tervetullut halutessasi jakamaan omasta harjoituksestasi opettaen. Jollekulle se on selkeä reitti, toista se ei vedä puoleensa ollenkaan, toiselle ohjaaminen on kiehtova mutta ihan roppakaupalla rohkeutta vaativa tilanne. Itse kuulun tähän viimeiseen ryhmään.


Courage, creativity, curiosity. Nämä mainittiin eräässä videopätkässä Tukholman Nobel-museossa, jossa kävin perjantaina. Että nämä hyveet ovat johtaneet meitä suuriin saavutuksiin. Mitä kaikkea me ollaankaan lajina tutkittu, kehitelty ja saatu selville! Huikeaa! Ja sitten toisaalta me ollaan käytetty ihmeellistä ihmismieltämme myös melko katastrofaalisin seurauksin. Siksi tämä museovierailun muistutus mielemme potentiaalista oli erityisen inspiroivaa.


Rohkeus, luovuus, uteliaisuus – ne ovat loistavia mausteita elämään. Ja oikeastaan enemmänkin kun mausteita ne ovat aikaan saavia voimia. Edellisessä postauksessa muistelin sitä miten 7 vuotta sitten päädyin White Belt -koulutukseen. Ja siellä kun ensimmäisessä yhteisessä hetkessä esittelimme itsemme, muistan maininneeni tuon uteliaisuuden yhtenä vahvana piirteenäni. Haluan tutkia, selvittää, kokeilla, oppia uutta. Ja luovuus – se on arjessani mukana monella tavalla, se on isosti yksi niitä seikkoja, jotka tekevät elämästä maukasta. Myös rohkeus on kulkenut mukana niin, että olen aikuisiälläni säännöllisesti hakeutunut sellaisiin tilanteisiin, jotka ovat epämukavia siinä mielessä, että ”en osaa”. Moni läheinen on myös kommentoinut minun olevan rohkea...mikä on minulle itselleni tuntunut jotenkin vieraalta kuvaukselta, itse kun olen kokenut asian vaan niin, että olen tehnyt niin kuin on tuntunut tarpeelliselta, oikealta ja hyvältä.


No kuitenkin, Nobel-museossa kuuntelin yhden audion, jossa nyt-en-muista-nimeä-kuka-Nobel-palkinnon-saaja kertoi lyhyen tarinan. Sen viesti oli suunnilleen tämä: älä anna painoarvoa sille, jos muut epäilevät hyvää tarkoittavia toimiasi sanoen: mutta tulipalo on niin hurja, mitä muka auttavat nuo muutamat kantamasi pisarat… Oleellista on se, mitä tuot tilanteeseen. Pienessä mittakaavassa. Tai maailmaan isommassa mittakaavassa. Nimittäin, aiomme tai emme, joka tapauksessa tuomme kaikkiin tilanteisiin jotain. Joten…mihin haluat käyttää ihmeellistä ihmismieltä, sielua ja sydäntä? Rohkeutta, luovuutta, uteliaisuutta?


Alkuperäinen kuva: Sören Petersen / Anniann


Käytämme niitä tietenkin eri tavoin erilaisissa rooleissamme elämässä. Ihmissuhteissa, työmaailmassa jne. Nia-ohjaajan roolissa ja muutenkin sen elämäntavan kulkijana kaikki nuo - rohkeus, luovuus ja uteliaisuus - saavat reilusti ja loputtomiin tilaa hengittää! Teen parhaani kulloisessakin vaiheessa, sen hetkisellä osaamisella ja ymmärryksellä. Ja on ihanaa myös jakaa noita samoja hyveitä, kokemuksia ja tarinoita muiden kanssa. Varsin loistavia ja mieleenpainuvia kokemuksia ovat tällaiset isot pienet matkat, kuten viime viikonloppuna kokemani, joissa pääsee syventämään aikaisempia ystävyyksiä, luomaan uusia ja ylipäätään inspiroitumaan mahtavista tyypeistä.


Rohkeudesta on tässä mielestäni hieno kuvaus:


Kauan ennen aamua tajusin, että etsin sellaista minkä olin tiennyt aina. Että kaikki rohkeus on eräänlaista uskollisuutta. Että pelkuri hylkää aina ensimmäiseksi itsensä. Sen jälkeen on helppoa pettää kaikki muu. Tiesin, että toisilta rohkeus vaatii vähemmän ponnistuksia kuin toisilta mutta uskoin, että kaikki jotka sitä haluavat voivat sen saavuttaa. Että ratkaisevaa oli halu. Se oli itse asia.

(Kaikki kauniit hevoset, Cormac McCarthy)


Rohkeutta on uskollisuus itseä kohtaan.

Rohkeutta on totuuden puhuminen.

Kokeileminen epävarmuudesta huolimatta.

Itsestä jakaminen, vaikka takeita vastaanotosta ei ole.


Ja lopulta…kaikki tämä (plus aiheesta käymämme keskustelut ihanan matkaseurani kanssa) johtivat minut näkemään myös erään Nobelin rauhanpalkinnon saajan lauseen uudessa valossa. Theodore Roosevelt aikanaan viisaasti ohjeisti: ”Do what you can, with what you’ve got, where you are.” Olen siitä itseäni ja muita usein muistutellut. Olen nähnyt lauseen peräänkuuluttavan erityisesti sitkeyttä, periksiantamattomuutta, vajavaisuuden sietämistä. Että vaikka olosuhteet eivät ole ideaalit, tee silti parhaasi. Nyt se sai mielessäni myös toisenlaisen, vaihtoehtoisen painotuksen: Do. Että meillä kaikilla on jotain jaettavaa. ”What you´ve got”.


Joten please do. Share.

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now