Herkkua hermostolle

Elämän suuressa mittakaavassa – onko sillä väliä löytääkö kehoni suunnitellun suunnan esimerkiksi jossakin ryhmäliikuntatunnin askelkuviossa? On ja ei. Itse tuo taito ei välttämättä ole minulle elintärkeä. Mutta sen mukanaan tuoma hermoston skarppius on. Plus tietenkin se hetkessä koettu tanssin nautinto, kun liike ja musiikki vaan mätsää: music, movement, magic. Erittäin terveellistä. Mm. näistä syistä tanssi on rankattu kerta toisensa jälkeen yhdeksi parhaista lajeista huolehtia terveydestään.

Esimerkiksi Nia ei ole esittävää tanssia, eikä ole ollenkaan vakavaa, jos astuu eri jalalla kuin muut, tekee eri määrän, tai muuten ”sekoilee”. Ohjaaja ei pysäytä musiikkia ja sano ”otetaanpa uusiksi”. Eli askelkuvioilla ei ole väliä. Mutta sitten – on niillä. On nimittäin niin, että nuo liikehaasteet ovat meille erittäin terveellisiä! Ei ainoastaan siksi, että opimme sietämään pientä haastetta ja opimme olemaan ottamatta itseämme niin vakavasti. Myös siksi, että hermostomme nauttii noista haastavista hetkistä! ”Miten tämä oikein menee?!” – se on herkkua hermostolle.

Siinä on myös jotain spesiaalia, kun on siinä välimaastossa, että on juuri oppimassa jotain. Ts. polku on vahvistumassa, mutta vaatii vielä toistoja. Välillä se uusi asia löytyy näppärästi, välillä menee huti. Se on herkullista. Ohjaan tanssiliikuntaa, mutta pääsen myös itse usein kokemaan sen tilanteen, että näen kyllä mitä toinen ohjaa, mutta en heti pääse siihen mukaan. Keho ei heti liiku niin kuin mieli haluaisi. Taas aletaan luomaan uusia reittejä hermostoon.

Meillä on erilaisia taitoja ja sen sijaan, että sanoisimme ”olen hyvä x:ssä” tai ”olen huono x:ssä” on mielestäni on aika mukava näkökulma sanoakin, että ”tämä polku hermostossani on selkeä, paljon kuljettu, tämä toinen polku hädin tuskin näkyy…”. Ja sitten voi miettiä kannattaako valtavassa metsässä kulkea aina sitä samaa leveintä polkua? Sillä pahinta mitä voit hermostollesi tarjota on tylsistyminen.